Jokamiehen oikeudet ja -velvollisuudet


Jokamiehenoikeudella saat


• Liikkua luonnossa jalan, hiihtäen tai pyöräillen.
• Liikkua vapaasti luonnossa. Kuitenkin välttäen peltoja, niittyjä ja istutuksia, jotka voivat kulkemisesta vahingoittua.
• Oleskella tilapäisesti alueilla, missä liikkuminenkin on sallittua, kuten telttailla riittävän etäällä asumuksesta. Pidempi aikaisesta leiriytymisestä täytyy sopia maanomistajan kanssa.
• Poimia luonnonvaraisia marjoja, sieniä ja rauhoittamattomia kukkia. Saat myös kerätä pihlajan- ja katajanmarjoja.
• Kerätä maahan pudonneita käpyjä, terhoja tai kuivia risuja.
• Kerätä kääpiä puuta vahingoittamatta. *
• Kulkea, uida ja peseytyä vesistössä sekä kulkea jäällä.
• Kalastaa mato-ongella ja pilkillä.

Jokamiehenoikeudella et saa


• Aiheuttaa häiriötä tai haittaa toisille.
• Häiritä tai vahingoittaa lintujen pesiä ja poikasia.
• Häiritä poroja ja riistaeläimiä.
• Kaataa tai vahingoittaa kasvavia tai kuolleita puita. Puista ei saa ottaa oksia, tuohta, kuorta, käpyjä, pihkaa tai mahlaa ilman maanomistajan suostumusta. Tarvitset siis maanomistajan luvan vihreiden tuoreiden oksien katkomiseen esimerkiksi saunavihtaa varten.
• Ottaa kuivunutta tai kaatunutta puuta, varpuja, sammalta, jäkälää, maa-ainesta tms. toisen maalta.
• *Kerätä pakurikääpää, sillä sen irrottaminen voi vahingoittaa puuta.
• Tehdä tulta toisen maalle ilman lupaa tai pakottavaa tarvetta. Jos metsäpalovaara on ilmeinen, avotulen teko on kielletty!
• Häiritä kotirauhaa leiriytymällä liian lähelle asumuksia tai meluamalla.
• Roskata ympäristöä.
• Ajaa moottoriajoneuvolla maastossa ilman maanomistajan lupaa.
• Kalastaa ja metsästää ilman asianomaisia lupia.
• Päästää koiraa yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle.
• Pitää koiraa kytkemättömänä taajama-alueella, kuntopolulla tai toisen alueella.
• Pitää koiraa kytkemättömänä 1.3.-19.8. välisenä aikana, jolloin riistaeläimillä on poikasia.