Kätköilymatkat - Mauritius (osa 1)

22.03.2021

Mauritius - kontrastien suloinen sekoitus 

Päätimme tehdä häämatkamme jo ennen häitä. Etsimme ulkomaan kohteita, joissa emme kumpikaan olleet aikaisemmin käyneet, mutta jossa kätköily kuitenkin mahdollistuisi. Kaikista matkakohde-vaihtoehdoista valitsimme Mauritiuksen. Se tuntui eksoottiselta, kaukaiselta, lämpimältä ja salaperäiseltä paikalta, kuitenkaan olematta niin takapajula ettemmekö selviäisi matkasta.
Pääajatuksena oli koko lomamme ajan olla liikkeellä eri puolilla saarta tutustuen kulttuuriin, luontoon ja paikalliseen elämänmenoon, samalla etsien kätköjä. Suunnitelmiimme ei siis kuulunut jatkuvaa uimarannalla löhöilyä, terassilla virvokkeiden naukkailua tai hotellin alueella maleksimista. Valitsimme tämä mielessämme majapaikaksemme pienemmän hotellin, runsaalla ja monipuolisella aamiaisella, viiden kilometrin päästä maan pääkaupunkia Port Louisia. Ajattelimme majapaikan olevan lähellä helposti saatavia kulkuyhteyksiä.

Otimme ennen matkaa selvää maasta, valuutasta, kulttuurista, kaikesta mahdollisesta mitä vain saatoimme löytää netin ihmeellisestä maailmasta. Tieto lisäsi odotusta, sillä jo lukemamme perusteella matkasta tulisi ainutlaatuinen kokemus.

Mauritiuksen historia on mielenkiintoinen. Vasta niinkin myöhään kuin 1507 portugalilaiset löysivät asumattoman Mauritiuksen, mutta saari ei heitä liiemmin kiinnostanut. Saarta valloittivat vuoroin hollantilaiset, sitten ranskalaiset ja lopulta britit. Siirtomaa-vuosina sokeriruokoviljelyksille tuotiin orjia Afrikasta, kunnes bririt lakkauttivat orjuuden. Työvoimaa tarvittiin silti yhä ja sitä haettiin kiinalaisista ja intialaisista siirtolaisista. Tämä värikäs kulttuurien sekoitus olisi edelleen olemassa ja aistittavissa sekä koettavissa.
Mauritiuksella käytetyt kielet ovat englanti, morisyen (kreoli), ranska, hindi, urdu, hakka, bhodžpuri ja tamili. Ehkä pärjäisimme välttävällä englannilla ja elekielellä! 

Mauritiuksen bruttokansantuote on Afrikan korkeimpia, ja itsenäistymisestä (1968) asti Mauritiuksella on ollut demokraattinen monipuoluejärjestelmä. Maa oli vailla selkkauksia ja rauhallinen, uskontojen kirjavuudesta huolimatta. Tämä oli iso plussa matkaa valitessamme. Lisäksi Mauritiuksen rupia vastaa 0,02 €, joka sekin oli hyvä asia, sillä valinnoillamme saatoimme tehdä matkastamme melko edullisen.

Mauritiuksen sademetsistä on jäljellä enää kaksi prosenttia, koska suurimman osan niistä ovat vallanneet yhä laajenevat sokeriruokoviljelmät. Myös monia lajeja, joita tavattiin vain Mauritiuksella oli kuollut sukupuuttoon. Saarella on mielenkiintoisia lintuja, kuten uhanalainen varpusiin lukeutuva mauritiuksenrilli, pinkki mauritiuksenkyyhky ja mauritiuksenkutoja. Mauritius on tunnettu mangrovemetsistään, koralliriutoistaan ja harvinaisista eläin-, kala- ja kasvilajeistaan. Mitä enemmän luimme Mauritiuksen luonnosta, sitä enemmän sen monimuotoisuus kiehtoi mieltämme.

Lisäksi juuri tuo matkamme ajankohta, joulukuun alkupuoli, oli osuva säänkin suhteen. Sadekausi alkaisi vasta tammikuulla.Huomasimme että loma-ajallemme ei kukaan ollut järjestämässä miittiä, joten päätimme järjestää sen itse. Greetings from Snowy Finland -event ehdittiinkin julkaista hyvissä ajoin ennen matkaamme. Sulloimme siis matkalaukkuun mukaan myös Miittikirjan ja oikeita supisuomalaisia karamelleja miittivieraillemme sekä muutaman Travelbugin. 

Varotoimena Garminiin ladattiin Mauritiuksen kartat ja kaikki saarella olevat kätköt valmiiksi. Ei ollut takeita siitä, että kännykkä toimisi saaren joka kolkassa. Mukaan otettiin myös pari varavirtalähdettä, yksi kätköilyreppu tarvikkeineen, ensiapulaukku, hyvä desinfiointiaine sekä aurinkosuojavoiteet. Rokotukset olimme hankkineet jo aiemmin. Kengistä jouduimme myös valikoimaan paksupohjaisimmat, kävelyä kestävät, mutta kevyet ja ilmavat jalkineet.

Ja päätä suojaamaan huiveja, huiveja, huiveja! Päiväntasaajalla kun aurinko paistaa suoraan ylhäältä päin, eikä tällaiset talventörröttäjät sellaiseen paahteeseen ole tottuneet.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla haimme ennalta ostetut ja tilattut Mauritiuksen valuutat. Pankkikortti kävi toki turistikohteissa ja marketeissa, mutta ennalta tehdyn suunnitelman mukaan, käteistä tarvitsimme mm linjamatkoihin ja pienempien kojujen ja putiikkien ostoksiin.
Tuolloin vuonna 2018 suora lento Suomesta Mauritiukselle kesti 12 tuntia. Lento sujui muuten hienosti, paitsi että takanamme istuneen matkustajan parkuva ja potkiva lapsi häiritsi koko yölennon ajan. 

Mauritiuksen kansainvälinen lentokenttä Sir Seewoosagur Ramgoolam International Airport-MRU sijaitsee saaren kaakkoisosassa Mahébourgissa. Astuimme aamu kymmenen aikoihin moderniin terminaali-rakennukseen ja passintarkastukseen, jossa meitä odotti ystävälliset tullivirkailijat. Tarkastus sujui nopeasti ja pian olimmekin ulkona 34 asteen helteessä. Farkut ja T-paita olivat aivan liikaa!

Terminaalin vieressä parveili kyytejään tarjoavia takseja. Takseja oli eri tasoisia, ilmastoinnilla sekä ilman ilmastointia. Kaikilla kuskeilla ei ollut englanninkielen taitoa. Osa puhui ranskaa, osa meille tuntematonta kieltä ja kaikki tarjosivat eri hintaista matkaa hotellille. 

Lentoasemalta oli 46 km Coromandeliin, jossa sijaitsi pieni hotellimme. Valitsimme leppoisasti hymyilevän, mutta englannin kieltä huonosti taitavan taksikuskin. Mahébourg oli puistikkoinen ja kukkaistutuksin somistettu, selvästi turisteille rakennettu ympäristö. Jätimme sen taakse ja matkasimme Coromandelin esikaupunkialueelle, tukahduttavan kuumassa autossa. Taksissa ei ollut ilmastointia. Se ei tuntunut kuitenkaan haittaavan kuskia.
Kuumuudesta huolimatta nautimme matkasta. Sokeriruokoviljelmien ja isompien kauppakeskittymien lomassa kiemurteleva mutkainen tie oli yllätyksiä täynnä. Välillä tie halkoi tiheään asuttuja kyläryppäitä, joissa oli aidattuja pihoja, hedelmäkojuja, pieniä kauppoja, temppeleitä tai hautausmaita, irtokoiria. Kauempana näkyi mustia vuoria. Kaduilla kulki verkkaisesti värikkäästi pukeutuneita ihmisiä, pääasiassa intialaisia. Emme havainneet ainuttakaan länsimaalaista tuolla automatkalla...

Taksi ajoi Belamy Tourist Residensen ahtaaseen aidattuun pihaan. Olimme tulleet majapaikkaamme. Autovuokraamon ja apteekin välissä tämä rapattu, pilarein ja koristemaalauksin koristeltu rakennus näytti ulkoapäin toisella vuosisadalla rakennetulta. Astuimme sisään pieneen vastaanottotilaan. Suomalaisen silmään pisti pölyiset ikkunat ja repsottavat ikkunaverhot, hieman nuhjuisen oloinen ympäristö ja aikansa eläneet nahkasohvat. Sisäänkirjautuminen sujui ongelmitta ja meidät ohjattiinkin heti yläkertaan. Ensin meille esiteltiin tila jonne aamiainen katetaan, sekä sen jälkeen huoneemme johon kuului lisäksi suihku ja wc.

Emme meinanneet uskoa silmiämme. Nettikuvat eivät vastanneet luvattua modernia ja siistiä hotellihuoneistoa! Ehkä hostelli vastaisi paremmin tätä majoituspaikkaa. Seinillä olevat taulut oli ripustettu lähes katonrajaan, joka nauratti meitä. Huoneessa oli kaksi yöpöytää, vaatekaappi, joka oli varmaan 40-luvulta ja huoneessa oli muutenkin mummolamainen tunnelma. Puiselle parisängylle oli siististi aseteltu pari isoa pyyhettä ja käsipyyhettä sekä kaksi pyöreää palasaippuaa. Asetelman vierestä löytyi myös kymmenen palan wc-papariliuska rullalle käärittynä!? Tästä jokainen osaa laskea, kuinka monta palaa oli per nuppi...

Hieman huvittuneina päätimme kuitenkin olla välittämättä asiasta, koska emme loppujen lopuksi olisi huoneessa kuin öisin. Ja maassa maan tavalla. Huomasimme myös jonkin ajan kuluttua, että paikallisilla ei ollut varaa moiseen majoittumiseen, he pitivät paikkaa hienona hotellina.
Parasta kuitenkin oli, että saisimme "hotellin" runsaan ja monipuolisen aamiaisen joka aamu, ennen kätköilypäivän alkua.

Mutta tämähän on ensimmäinen kätköilypäivä! Kävimme suihkussa, valitsimme kevyttä päälle, holvasimme reilusti aurinkosuojaa iholle, pakkasimme uimapuvut ja pyyhkeet reppuun sekä sidoimme huivit päähän, ja eikun matkaan. Ah, ihana lämpö! 

Coromandelin katua alas kävellessä saimme varoa jokaista askelta! Jalkakäytäviä ei ollu, vain viemäriverkoston päälle asetellut sementtilaatat, jotka yhtäkkisesti saattoivat puuttua. Etenimme kuitenkin reippaasti kohti parin kilometrin päässä siintävää Intianvaltamerta ja kätköä.Vastaan tuli hymyileviä autoilijoita, pyöräilijöitä ja kävelijöitä. Liki kaikki heilauttivat kättä tervehdykseksi tai piippailivat kulkupeleistään samalla huutaen: "Madam, madam, madam!". Olimme aivan ymmällämme! 

Säikähdimme pahanpäiväisesti, kun nuoria miehiä pysähteli ajoradan viereen kohdallamme ja tarjosivat kyytiä Sarille milloin mopon tarakalle, milloin autoon. Leveästi hymyillen he hokivat "Madam, madam", ja tekivät tilaa istuimella. Mrs duoXnobis arveli olevan liian vähissä vaatteissa saatuaan näin paljon huomiota miehiltä...

Vaikka Sari ystävällisesti kieltäytyi kyydistä, se ei tuntunut harmittavan kyydin tarjoajia, vaan yhtä iloisesti he jatkoivat matkaansa.
Ja taas tilaisuuden tullen tarjosivat uudelleen kyytiä... Tätä Madam-vaihetta jatkui reilun viikon verran, ja totuimmekin jo siihen. Saimme myöhemmin tietää, että tämä ylitsepursuava ystävällisyys oli paikallisilta arvostuksen osoitus ulkomaalaisia naisia kohtaan.

Kapeita katuja, muurein tai aidoin toisistaan eroteltuja rapattuja asuintaloja, peltihökkeleitä, muoviroskaa, kolisevia linja-autoja. Pääsimme jo afrikkalaiseen tunnelmaan. 

Poikkesimme tamilitemppelin vieressä olevaan pieneen markettiin, ostimme juotavaa, hedelmiä, naposteltavaa ja pienestä kioskista KAHVIA.
Ah, kun se maistui, vaikka ei ollutkaan kotona keitetyn veroista. Sitten jatkoimme kulkuamme kohti kätköä.

Ensimmäinen kätkö ei tuottanut ongelmia, se oli Martello Towerin pihalla. Nimimerkki lokiin komeilemaan ja näin oli yksi matkan tavoite saavutettu: Mauritius kätkökartalla!! 

Itse torni, jota kätköttäjä kätköpaikalla halusi esitellä, oli pyöreä 10 m korkea tiilinen, vesitornia muistuttava rakennelma. Se oli puolustustarkoitukseen, ranskalaisten taannoin paikalle rakentama. Tornin ympärille oli perustettu pieni puisto, jossa kukki valtoimenaan ihmeköynnöksiä ja ruusuja. Meri oli muutaman kymmenen metrin päässä ja laskeuduimmekin helposti rannalle kapeita kiviportaita myöten.

Hiekkaranta oli täynnään mustia ja harmaita, isoja tai pieniä laavakiven kappaleita. Hieman edempänä huomasimme lasten uivan, ja arvelimme sen olevan paikallinen uimaranta. Siellä oli kasoittain, röykkiöittäin simpukankuoria, joita meri oli huuhtonut rannalle. Päätimme vilvoitella meressä... Meidän uinnin keskeyttikin paikallinen afrikkalainen mies pienen tyttärensä kanssa. Hän puhui englantia. 

Mies oli hieman naukkaillut ja ilmeisen utelias. Hän kertoili itsestään ja uimarannasta, Mauritiuksesta, linnoituksesta... Hän kyseli meidän majapaikkaamme, jolloin ohitimme kysymyksen, emmehän tunteneet häntä. Lapset hyppivät niemen kärjessä olleelta sukellusveneen raadolta veteen. Se oli tuotu Etiopiasta asti Mauritiukselle... Päätimme uskaltautua vuorotellen suolaiseen mereen, toisen jäädessä valvomaan reppua rannalle ja pitämään seuraa tälle puheliaalle miehelle.

Matkanteko helteessä ylämäkeä kavuten takaisin "hotellille" koetteli jalkoja, mutta ajatus viileästä suihkusta sai kinttuihin vauhtia. Söimme "hotellilla" risoton tyyppisen ruoan, joka oli hyvää, kevyttä ja maittavaa. Mitään lisukkeita, kuten salaattia tms ruoalla ei ollut. Huomasimme saavuttuamme, että "sisäkkö" oli käynyt avaamassa ikkunan, eikä lmastointilaite ollut päällä! Ikkunoista tuli kuuma ulkoilma sisälle, joten ensi töiksemme suljimme ikkunat tiiviisti ja laitoimme verhot eteen sekä ilmastointilaitteen täysille. Köh, köh pölyt tupsahtivat äänekkäästi räpisevästä laitteesta ilmoille. Jääköön sanomatta kumpi nauraa kihersi moiselle, toisen moittiessa rakkinetta.

Päätimme käydä samana päivänä vielä tutkimassa lähiympäristöä ja samalla etsimässä huomisen miitti-paikan. Huomasimme vallan pian, että monilta kaduilta päädyimme umpikujaan, eikä GPS-karttaankaan ollut uskomista ihan kaikessa. Esteenä saattoi olla muuri, verkkoaita tai sankka ryteikkö. Myös maaston korkeuserot saattoivat olla tasaiseen maahan tottuneilla kulkijoilla esteenä. Kulkiessamme kujilla meillä oli oiva tilaisuus tutustua Mauritiuksen linnustoon, kasveihin, hyönteisiin, pihoilla kasvaviin hedelmäpuihin sekä arkkitehtuuriin. Lopulta kierreltyämme aikamme, päädyimme melko uudenaikaisen instituutti-rakennuksen piha-alueelle, jossa tapasimme Etelä-Afrikkalaisen opiskelijan. Kerroimme hänelle kätköilystä ja tietenkin Suomesta. Hän osasi erinomaista englantia ja neuvoi meille pian tien Mandela-museolle, jossa miittimme oli tarkoitus järjestää.

Tässä vaiheessa vielä valkonaamoja


Paahtavaa kuumuutta vastaan taistelimme tiuhaan aurinkovoiteilla ja kevyellä suojavaatetuksella, mutta katsoimme paremmaksi olla alkuun varovaisia suorassa auringonpaisteessa oleiluun. Koko 2 viikkoa kestäneen lomamme ajan oli lämpölukemat päälle 30 celssius asteen ja vain kerran ainoanana sadepäivänä lämpö laski 28 asteeseen. Hannu vaaleahipiäisenä saikin otsansa ja käsivartensa nopeasti punaisiksi ja käsistä hilseili palanut nahka, mutta pahoilta vammoilta hän säästyi. Vaikka Sari oli kestävämpi auringon paahteelle, myös hän joutui käyttämään aurinkovoidetta kasvoissa, käsivarsissa ja pohkeissa. Lisäksi juomisesta pidimme huolen, sitä ostettiin lisää aina kun siihen oli mahdollisuus.

Illalla nousimme kolmannen kerroksen tasanteelle, josta oli laaja näkymä pääkaupunkiin Port Louisiin, kauas Intianvaltamerelle ja Mokan takaiselle vuoristolle. Pimeys laskeutui nopeasti...rahtialusten valot loistivat...siritys kantautui yöhön asti. 

Ihmettelimme päivän päätteeksi sitä, ettemme päivän aikana tavanneet ainoatakaan valkoihoista tiellä, kaupassa tai rannalla.

Kirjoittanut: S.Ö