Kätköilymatkat - Mauritius (osa 3)

07.05.2021

Seuraavana aamuna, joka oli sunnuntai, "Runsaan ja monipuolisen aamiaisen" jälkeen, päätimme käydä keskustelemassa puutteista "hotellin" omistajan kanssa vastaanotossa. Saimmekin keskustelun seurauksena parannusta asioihin pikkuhiljaa; jatkossa ilmastoitu huoneemme oli miellyttävä palattuamme retkiltämme, wc-paperia oli kokonainen rulla päivää kohti, kahvipannun koko muuttui isommaksi ja aamupalalla tarjottiin joskus jopa paistettua kananmunaa. 

Paikan omistaja oli aina ystävällinen, miellyttävä ja auttamishaluinen. Hän opasti meitä monet kerrat linja-aikatauluissa ja kertoi joidenkin matkakohteidemme erityishaasteista. Vaikka taksilla oli helpoin kulkea, eikä se maksanut kovin paljoa, oli linja-kyyti extra halpa taksikyytiin verrattuna. Päätimme siis opetella käyttämään Mauritiuksen linja-autopalveluja. "Hotellin" nurkalta lähti niitä tasavälein. Hyppäsimme aamulla yhteen niistä...
KING-KONG -mysteerin olimme ratkaiseet ja koordinaatit oli selvillä! Eilisen ratkaisemattoman multin jälkeen yrittäisimme nyt huntata mysteerin.
Beau Bassin, Rose Hill ja Quatre Bornes olivat olleet eilisenkin reissumme varrella. Nyt jäimme linja-autosta "ei mihinkään paikkaan", siis kohdalla ei kartan mukaan pitänyt olla asutusta. Tai ainakin niin luulimme! Jonkinlainen palvontapaikka siinä kuitenkin oli ja satoja oranssiin juhla-asuun pukeutuneita ihmisiä. Menikö tämäkin hunttireissu jälleen täysin pipariksi?
Kuljimme vaivihkaa ratkaistuja koordinaatteja kohti. Huh, siellä ei tuntunut olevan ihmisiä.

Jylhä mustanpuhuva vuorijono komeili kauempana ja laaksossa oli sokeriruokoviljelmää ja huoltorakennuksia. Etsimme melko laajalta alueelta purkkia, mutta emme löytäneet. Etsintöjä häiritsi aika ajoin tarpeilleen tulevat naiset, jotka oranssin vaatteensa liepeitä nostaen pyllistelivät ja suhasta pissasivat... 

Epäilimme jo omia laskelmia ja tarkistelimme niitä. Kyllä laskujen piti olla juuri oikeat. Sinnillä etsimme maasta, pensaista ja puista, jopa kauempana olevalta rauniolta. Kätköä ei vain löytynyt!
Päätimme jättää sikseen. Ehkä purkki oli kadonnut tai naatit eivät olleet aivan kohdillaan? Tai sitten olimme vain erittäin huono-onnisia kätköilijöitä. Luovutimme!

Mangopuun varjossa

Jätimme oranssipukuisen ihmismassan loikoilemaan joen varteen ja suuntasimme askeleemme Flic en Flacia kohti. Armoton kuumuus!

Hetken kuljettuamme asfalttitien varrelta löytyi hyvin varusteltu hedelmäkoju. Ostimme banaaneja, persikoita ja litsejä sekä lisää juomaa. Etsimme suojaisan paikan ja evästelimme, jonka jälkeen jatkoimme matkaamme kävellen. Ohitsemme kulki jos jonkinlaista kulkupeliä, joiden kuskit katsoivat silmät ymmyrkäisinä kahden valkoihoisen taivalta. Valokuvasimme ja pysähtelimme välillä ihmettelemään kasvillisuutta, kuten havupuita. Kuinka päiväntasaajalla voi kasvaa niitä? Tuntui hassulta kävellä banaaniviljelmien vieressä, joita pidettiin hengissä keinokastelulla.

Ainakin pari kilometriä käveltyämme tulimme peltojen keskellä tienristeykseen, jossa oli bussipysäkki. Hetken päästä nousimme rämisevään ja kolisevaan linja-autoon, joka oli täynnä afrikkalaisia. Lipunmyyjä pyöräytti kammella lipun valtavasta metallisesta kassakoneestaan. Numeroita tosin ei lipussa näkynyt musteen tai leimasimen puutteessa, mikä oli hyvin tyypillistä Mauritiuksen linjalipuissa. Uskollisesti ihmiset silti ostivat tämän tyhjän lipputositteen.

Koska linja-auto oli täynnä, Sari istuutui kuuman moottorin päälle ja Hannu joutui tyytymään aluksi seisomapaikkaan. Tämän linjan takaosassa äänekäs nuorisojoukko piti meteliä ja lipunmyyjä joutui heitä kovistelemaan aika ajoin. Linja-auton etuovi repsotti auki vauhdissa, lipunmyyjän roikkuessa oven suulla karmista kiinni pidellen. Kuski vaihtoi äänekkäästi rasahtavia vaihteita ja melu linjan etuosassa oli melko äänekäs. Mauritiuksellahan on vasemmanpuoleinen liikenne, joten mutkat mentiin väärin päin liikenteenjakajassa. Se tuntui melko hauskalta linjassa istuen.

Edessä alkoi näkyä uudempia rakennuksia, istutuksia ja hetken päästä hotelleja ja ravintoloita, kauppoja sekä putiikkeja. Olimme Flic en Flacissa, yhdellä turistien suosimalla alueella. Nousimme linjasta ja etsimme ensi töiksemme ruokapaikan. Tilasimme pienestä ruokapaikasta tavallisen aterian ja kahvit. Keski-ikäinen saksalaispariskunta saapui myös ruokailemaan ja puhuivat kovaäänisesti. Rouva istui bikineissään pöydän ääreen ja joi bisseä. Saimme laskun: jopas hinnat pomppasivat toisiin lukemiin! Selvästi turistialueella oli oma hintatasonsa.

Flick´n en Flack esittelyvideo

Seuraavaksi piti päästä vessaan ja olihan alueella toki sellainen. 60-luvun koulujen betonibunkkeria muistuttava, pitkän käytävän päässä sijaitseva "hotelli helpotus" oli vahdin takana. Käynnistä piti maksaa 30 rupiaa. Kävimme vuorotellen ja vaihdoimme samalla uima-asut päälle. 

Alueella oli muutama kätkö. Kävimme lähimmän kätkön uimarannalta; se oli helppo ja perin tavallinen pilleripurkki. Rannalla oli turisteja reippaasti. Meren vilvoittava vesi houkutteli kastautumaan, joten pulahdimme uimaan. Täytyihän tämä suosittu uimaranta kokea!

Astunta oli hieman kevyempää vilvoittelun jälkeen ja lähdimmekin seuraavaksi kilometrin päässä oleville parille kätkölle. Toinen löytyi nopsasti, mutta toista kätköä etsimme pitkään ja se jäi löytymättä. Paikka oli erikoinen, josta sitä haimme; asunto, jonka yhteydessä oli sukellustavaroita vuokraava liike. Ajattelimmekin naattien heittävän reippaasti. Eihän kätkö voi olla kenenkään pihalla! Ketään ei ollut paikalla, ja meistä tuntui, että olimme luvattomalla alueella. Päätimme jättää sikseen...
Palasimme takaisin keskustaan ja kävelimme seuraavaksi turistien asuttamalle asuinalueelle. Liikenteenjakajassa oli hassuja, mielenkiintoisia veistoksia ja hyvin hoidettuja istutuksia sekä pari pientä alttaria. Patsaat esittivät dodo-lintua.   

Sademetsien mukana Mauritiukselta hävisi monia lajeja sukupuuttoon, mutta ehkä kaikkein kuuluisin niistä on sympaattisen ja kömpelön näköinen dodo-lintu eli drontti, jonka kuva komeilee mm Mauritiuksen vaakunassa. Suurella ja lentokyvyttömällä dodolla ei ollut Mauritiuksella luontaisia vihollisia, eikä se osannut varoa edes ihmistä. Nimensä mukaisesti dodo oli "typerys" ja se metsästettiinkin puolustuskyvyttömänä sukupuuttoon jo 1680-luvulla. 

Liikenteenjakajassa oli esittelytaulu asiasta. Jossain oli myös kätkö. Saimme kummeksuvia katseita ihmisiltä, kun kolusimme liikenteenjakajan nurmikon, aidat ja pensaat. Taas tuntui siltä, että lieneekö kätkö ollenkaan aidatulla alueella. Jospa koordinaatit heittää? Etsimme jonkin aikaa myös tien laidan puista ja kiveykseltä. Jätetäänpä tämäkin, sillä tuntui toivottomalta olla huomaamaton. Tauko olisi paikallaan, ja päätimmekin käydä juomassa jotain, sillä juomat hupenivat helteessä melko nopsaan. 

Emme pitäneet Flic en Flacista, ainoastaan nimi oli hauska. Siellä oli meluisaa, paikka oli turisteille rakennettua ympäristöä ja lisäksi kaikki oli suhteettoman kallista. Emme tulisi tänne enää toistamiseen. Saarella oli paljon enemmän annettavaa, kuin tämä turistirysä. Koska emme tänne enää eksyisi, päätimme vielä kerran yrittää löytää Dodo Island! -kätkön.

Etsimme sinnikkäästi. Iltapäivä oli jo pitkällä. Iso kukkaruukku oli edellisellä kerralla jäänyt tutkimatta. Siinä oli kuivaa pitkää ruohokasvia ja joitain kukkia. Jospa...? Sari otti ruukun reunasta kiinni. AAAuuuuuu!!! Etusormeen jysähti piikki!!! Iso keltamusta hyönteinen pörräsi ruukusta ilmaan. Se oli lähes 10 cm pitkä, kapeauumainen ja pitkäkoipinen pistiäinen. Alkoi armoton pakotus sormessa, ja kipu levisi käsivarteen asti. Tuskanhiki nousi otsalle ja Sari oli kalmankalpea. Äkkiä desinfiointiainetta repusta! Holvasimme sitä pistokohtaan reippaasti. Kipu ei lakannut ja aprikoimme tässäkö oli meidän lomamme päätös, joutuu vielä sairaalaan lähtemään. 

Sari ei halunnut lähteä minnekään, koska ei ollut allerginen hyönteisten pistoille. Hän kestäisi kivun ja jatkoi etsintää toista kättään käyttäen ja enemmänkin silmillään etsien. Niin mikäs tuolla pilkistää? Pieni filmipurkki oli maahan hautautuneena, lähes kokonaan mullan alla. Siitä ei näkynyt kuin himpun verran korkin reunaa. Mutta löytyi! 

Sormessa kipu muuttui jyskyttäväksi jomotukseksi. Käydään vielä yrittämässä etsiä sukellusliikkeeltäkin kätkö, päätimme siinä samassa. Ehkä siellä olisi joku paikalla, niin uskaltaisimme paremmin katsella paikkoja. Ja pihaan saavuttuamme siellä oli paikalla ystävällinen liikkeenomistaja, joka oli antanut kätköpaikalle luvankin. Ja niin vain äkkiä se kätkökin löytyi. Kysyimme samalla sukellusretkienkin hintoja, kun pari sukelluskätköäkin oli alueella.

Alkoi hämärtyä. Pulahdimme mereen uimaan. Aurinko värjäsi taivaanrannan punertavaksi. Alkoi kuulua rummutusta, monta rumpua? Huomasimme pian, että paikalliset afrikkalaisnuoret soittivat peltitynnyreitä. Itse asiassa he olivat melko taitavia. Paikalle alkoi kerääntyä nuorisoa jammailemaan. Jonkin aikaa seurasimme soitantaa, mutta kun paikalle kerääntyi yhä enemmän porukkaa, päätimme lähteä etsimään linjakyytiä takaisin Coromandeliin.  

Hotellialueella lamppujen loiste hämärsi pimeäntajun. Kaduille oli yht äkkiä kerääntynyt sankoin joukoin äänekkäitä nuorisoryhmiä, turisteja humalassa hoippuen ja autoillaan kehää kiertäviä miehiä, aivan kuin saalista etsien. Menimme hotellille ja tilasimme juotavaa. Valikoimaan kuului kivennäisvettä, ja sitä tilasimme. Kas, suomalainen tuote! Maistuihan tuo perin kotoisalta.
Jututimme tarjoilijaa. Hän kertoi, että melkein ainoa ja järkevin kyyti on tähän aikaan taksi. Linja-autot eivät enää kulje kuuden jälkeen, ja huomasimme kelloon vilkaisten, että viimeinen oli jo mennyt. Lähdimme siis kysymään taksia, niitä kun oli rivissä hotellin edustalla. Törmäsimme perin kummaliseen järjestelyyn. Nämä taksit eivät kuljettaneet, kuin hotellivieraita! Eräs taksimies avasi meille ovet autoonsa, mutta kun selvisi ettemme olleet hotelliasiakkaita, hän närkästyi pahanpäiväisesti.

Kauempana kolme afrikkalaista nuorta katsoi tätä kuin näytelmää. He tulivat luoksemme ja tarjosivat apuaan. He voisivat ottaa meidät samaan kyytiin, jolla he itse olivat menossa kotiinsa. Nuoret näyttivät ihan tavallisilta, mutta olimme silti skeptisiä. Yritimme yhä metsästää taksia, mutta hotellialue oli varattu vain korvamerkityille asiakkaille. Pojat tulivat jälleen luoksemme ja suostuimme heidän kyytijärjestelyynsä. He soittivat puhelun. Hetken päästä paikalle kurvasi nuori mies, joka tottuneesti ohjasi autoaan ja oli hieman äreän oloinen. Pojat hyppäsivät oitis kyytiin. Kysyimme kuskilta mitä kyyti maksaa. 1200 rupiaa. Hohoo!! Käännyimme kannoillamme ja kävelimme rivakasti pois jalkakäytävää pitkin. Auto ajoi rinnalle, jolloin kiihdytimme omaa vauhtiamme. Pojat yrittivät vielä taivutella meitä mukaansa. Ei kiitos, sanoimme päättäväisesti, jolloin kuski kurvasi äänekkäästi tiehensä. 

Hetken päästä huomasimme, että paikallisen pizzerian pihalle oli pysähtynyt taksi. Otimme sen kiinni ja sovimme hinnasta: 700 rupiaa! Taksin hinta vaihteli, se oli sovittavissa. Esim Grand Bassinille hinta oli 800 rupiasta 1500 rupiaan. Olimme oppineet jo tinkimään, ja tinkimällä pääsimme halvemmalla. Mutta osasimme myös hyödyntää linja-autojakin, jolloin matkustaminen tuli huomattavasti halvemmaksi.Taksissa päätimme, ettemme enää lomalla jätä majapaikkaan paluuta näin myöhään. Nyt tiesimme, että Mauritiuksella linjat tosiaan lopettivat liikennöinnin kuudelta.

Kirjoittanut: S.Ö

Tästä pääset lukemaan Mauritius (osa 1)(osa 2)

Selaa muita blogeja