Minun tarinani - JinxCastle12672

13.03.2021


Jos minun pitäisi yhdellä lauseella kuvailla, miten päädyin tähän pisteeseen, geokätköilijäksi, olisi kuvaavin lause todennäköisesti: "Ei tässä näin pitänyt käydä." Tuon lauseen tarkoitus ei kuitenkaan ole tässä tapauksessa negatiivinen.

Kerron nyt teille, miksi ja miten näin pääsi käymään, kaikista ennakko-oletuksista huolimatta.

Kuten olen jo jossakin kätkökuvauksessakin tainnut kertoa, geokätköilijäksi ryhtyminen ei ollut alunperin minun ideani. Itse asiassa ajatus kyseisen harrastuksen kokeilemisesta kyti taustalla jo vuosia ennen kuin kaadoimme sekaan hieman bensaa ja muita sytytysnesteitä. Idea jäi kuitenkin välillä unholaan.

Siskoni luki tuohon aikaan innokkaasti retkeilyaiheisia blogeja ja lehtiä, ja niinpä hän kertoi haluavansa joskus kokeilla tätä oudolta, mutta mielenkiintoiselta kuulostavaa ulkoilmaharrastusta. Suunnitelma ei kuitenkaan lähtenyt täytäntöön heti, eikä edes hetken päästä. Yritimme kyllä pari kertaa löytää erästä lähikätköä niin kartan kuin erään paikannuslaitteenkin avulla. Tulin myöhemmin huomaamaan, että kyseinen laite ei ollut lähelläkään kätköilyssä käytettäviä GPS-laitteita.

Aarretta etsimässä


Vuonna 2015 sain päähäni, että kokeillaan geokätköilyä ihan oikeasti. Loin käyttäjätunnuksen sivustolle ja sain joululahjaksi Garminin, jota testattiin käytännössä seuraavan vuoden puolella. Ensimmäinen löytö tuotti riemua. Tällaisiako nämä geokätköt nyt ovat? Tämähän on ihan kivaa. No, ensihuumasta innostuneena lähdin parin päivän päästä elämäni ensimmäiselle kätköreissulle Kauhajoen pururadalle. Tulos oli masentava: en löytänyt koko reissulla yhden yhtä kätköä. Jopa denarit jäivät kirjaamatta, kun etsintöjen tuloksena oli pelkkää lannistusta.

Tämän reissun jälkeen seurasi ajanjakso, joka oli pitkään pisin aika, jonka olen ollut kätköilemättä. Lopulta homma lähti kuitenkin rullaamaan, kun eräältä Seinäjoen reissulta tuli muutama löytö.

Elämä jatkui, ja niin jatkui myös geokätköily. Etsin kotiseudultani kätkön jos toisenkin, ja tein myös yhden oman piilotuksen. Löytöjä minulla oli tuolloin parisenkymmentä, joten lienee sanomattakin selvää, että D/T-luokitukset olivat "hieman" pielessä. Onneksi muut kätköilijät osasivat lokeissaan neuvoa. Minultahan olivat siis jääneet lähes kaikki mahdolliset ohjeet lukematta, ja oppia hankittiin lähinnä kantapään kautta. Kätköilijällehän se ei tietenkään aina ole pahin mahdollinen vaihtoehto, sillä jalathan ovat tärkeitä työ- ja kulkuvälineitä tässä harrastuksessa.

Pian aloitettuani kätköilyn minulle oli selvää, että tästä ei olisi paluuta niin sanottuun normaaliin elämään. Kätköilystä tuli elämäntapa.

Meidän perheessämme on aina reissattu paljon, ja kätköilystä tuli osa näitä reissuja. Aloitusvuoden kesällä kävimme Ruotsissa ja Norjassa. Ennakoitujen pysäkkien purkit oli tietenkin ladattu GPS:ään, mutta levähdyspaikoilla kätköjä etsittiin ihan alkeellisin keinoin: kävin läpi kaikki mahdolliset piilot, jotka suinkin ehdin tutkia. Ruokatauko oli siis minulle kätköilytauko, ja kyllähän tälläkin konstilla pari piilotusta löytyi.

Pian reissun jälkeen uskaltauduin ensimmäistä kertaa ihmisten ilmoille. Kyseessä oli CeoCats 1 v Miitti Lauhan Spitaalijärven rannalla. Huomasin tulevani hyvin juttuun monien geokollegoideni kanssa, ja myös aivan minulle tuntemattomat ihmiset tervehtivät minua: "Ai, sinäkin olet kätköilijä!" Kätköilijät ovat mukavaa ja leppoisaa porukkaa, ja aloimmekin kulkea vanhempieni kanssa lähiseudun miiteissä. Ennen pitkää huomasin myös, että miitteihin osallistuminen kuuluu kirjata myös jälkikäteen.

Auringonlasku kätköreissulla


Tässä kirjoittaessani aloin miettiä mieleenpainuneimpia löytöjä. Minut saavat liikkeelle niin peruspurkit kuin hieman luovemmatkin piilot, mutta yhtäkkiä päässä lyö tyhjää. Alan käydä läpi loggauslistaa. Luen kätköjen nimiä ja mietin, mitkä reissut muistan parhaiten. Vaikka mielikuvia nousee esiin upeista paikoista ja enemmän ja vähemmän mielikuvituksellisista kätkötoteutuksista, ovat päällimmäisenä mielessäni ihmiset. Miitit, megat ja kätköillä vastaantulleet geokollegat.

Muistelen ensimmäistä megareissua Porvoon CacheConiin vuonna 2017. Reissu oli mukava, mutta itse megakokemus jäi hieman vajaaksi. Olen myöhemmin tajunnut sen johtuvan siitä, etten keskustellut kovinkaan monen ihmisen kanssa. Megamatkoista mieleenpainuvin on ollut Haapajärven mega (Pull Together, 2018): ulkoilmatapahtuma, jossa tapasin paljon tuttuja.

Matkoista vaivalloisin oli kuitenkin kesän 2019 reissu Kiilopään suurtapahtumaan. Olemme jo ennen geokätköilyyn tutustumista harrastaneet asuntovaunumatkailua, mutta tällä reissulla auto teki tenän ja jouduimme lopulta kääntymään takaisin kotiin. Asuntovaunu odotti erään huoltoaseman pihalla, kun kävimme kotona vaihtamassa auton ja nukkumassa muutaman tunnin (aamu)yöunet. Seuraavana päivänä matka jatkui, ja pääsimmekin Pyhäjoelle asti ennenkuin tuo toinenkin auto kieltäytyi jatkamasta eteenpäin.
Lyhyestä virsi kaunis, korjaamokäynnin jälkeen matka sujui suhteellisin vähillä kommelluksilla.

Kuva vasemmalla: Porvoon CacheCon 2017

Kuva oikealla: Paikka, johon ei jästinä olisi tullut mentyä


Viime aikoina kätköilytahtini on lievästi sanoen hidastunut, kun meno jos toinenkin on peruuntunut. Lopettamisaikeita minulla ei kuitenkaan ole: tätä jatketaan niin kauan kuin terveyttä ja intoa riittää. Vaikka reissuihin mahtuu kommelluksia ja joskus ikäviäkin asioita (löysin kerran koko joukon kuolleita siilejä), on mukaan tarttunut enimmäkseen hyviä muistoja. Positiivinen suhtautuminen auttaa tässäkin - onpahan ainakin jotakin kerrottavaa retkistä. Tahdin negatiivinen kiihtyminen onkin jälleen esimerkki siitä, kuinka suunnitelmat muuttuvat. Joskus maailma yrittää kertoa jotakin, ja toisinaan pitää vain antaa virran viedä sinne, minne se johtaa.

Kuva vasemmalla: Kätköilyeväät "pöydällä"
Kuva oikealla: Tällaistakin kulkupeliä on käytetty

Kirjoittanut: L.L