Minun tarinani - sarizku

19.01.2021


Miten minusta tuli kätköilijä

Piskuinen auto ajoi Seinäjoelta päin kohti Vimpeliä, S ajoi ja minä istuin pelkääjän paikalla. Autossa rupatellen oli oikein mukavaa, kahdella puheliaalla ihmisellä kun juttua riitti. S kaarsi levikkeelle: " Koneiston täytyy saada kahvia". Niinpä kävimme tutulta pehmiskauppiaalta ostamassa kahvit. 
Hytisin kylmästä. Tuo pimenevä toukokuinen ilta vuonna 2016 oli loskainen ja märkä. Oikea yhhyh-keli! 

Lämpimässä autossa kahvia siemaillen S plarasi kännykkäänsä. 

"Hei, tässä kohdilla on kätkö! Käydään hakemassa se." 

"Mikä ihmeen kätkö?"  

Vastahakoisesti siirryin lämpöisestä autosta koleaan ulkoilmaan. Seurasin S:a kuin hai laivaa. Hän epäröi hieman mutaisen ojan ja märän vesakon nähtyään.

 "Tuollako se on? Mä en kyllä nyt ymmärrä. Mitä ihmettä sinä oikein haet?" 

S sukelsi ryteikköön. Epäröin todella! Liukas oja ja sen ympärys oli saanut roskakuorrutteen ja ohutta riukua, ryteikköpuskaa oli sikinsokin edessäpäin. 

"Onkohan se hävinnyt?", tuumasi S ja pyysi minua toistamiseen etsimään kätköä. Etsimään jotain purkkia tai jotain... 

"Onko se joku tällainen?", kysyin ja nostin likomärkää pussukkaa, joka roikkui oksalla. Kätköhän se oli! Ihmettelin ääneen, että mitä hohdokasta on vaivautua jonkun homeisen pussin vuoksi sotkemaan vaatteensa ja vieläpä tällaisella kelillä... 

"Tästä pitää laittaa huoltopyyntö", tuumasi S autossa ja oli ilmeisen tyytyväinen saaliiseen! 

Ensimmäinen kätköilykokemukseni ei ollut mitenkään myönteinen, se oli pikemminkin vastenmielinen. Tuona iltana emme käyneet muita kätköjä, vaan ajoimme suoraan kotiini. Seuraavana päivänä huomasin S:ssa kumman poltteen. Hän katseli Vimpelin ympäristöstä kätköjä, niille hänen täytyisi päästä. "Eipä täällä montaa ole, mutta käydään nämä mitä on." Niin sitä sitten Vimpelin kirkko, Pesäpallostadion ja muutama muu käytiin yhdessä etsimässä. Vähitellen alkoi minullekin hahmottua millaista kätköily oli ja mitä etsittiin. 

S oli luonani viikon verran, ja tuona aikana me "kaksi ässää" kätköiltiin yhdessä... sain näin tuntumaa siitä millaisia erilaisia kätkötoteutukset saattoivat olla. 

Rouva CeoCats selitti innoissaan harrastustaan ja sain hänen kännykällään suunnistaa joillekin kätköille. 

"Minun pitää saada oma nimimerkki, jotta voin itsekin lokata löydöt", sanoin päättäväisenä, sillä kärpänen oli puraissut ja pahasti! 

Sarizku oli erään ystäväni antama leikkimielinen kutsumanimi, ehdotin sitä nimimerkikseni Geocaching-sivustolle ja heti tärppäsi.


Miten minusta tuli kätkön tekijä

Rouva CeoCats kertoi omista kätkötoteutuksistaan, joita hän oli herra CeoCatsin kanssa tehnyt. 

"Minäkin teen oman multin!", tokaisin innoissani. Kuulijalla loksahti suu auki syystäkin, olinhan tuohon mennessä kätköillyt vasta vajaan viikon. 

"Multin??"  

"Niin, minulla on ideakin jo". 

Selitin pääpiirteissään tulevaa kätköäni ja millaiset välipisteet tulisivat olemaan. 

Näin jälkeenpäin voin kertoa tämän Metsien kuningas-multini idean, koska se jouduttiin arkistoimaan sen ensimmäisen pisteen tuhouduttua 2020.

Ensimmäisellä pisteellä oli domino-laatat, joista piti muodostaa koordinaatit seuraavalle pisteelle. Toiselta pisteeltä löytyi 4 pelikorttia, joissa olivat tutut Hertta, Pata, Risti ja Ruutu kuninkaat. Väärän kuninkaan valinta vei Narri-korteille, mutta oikea valinta Tammi-pelilaudalle. Lokivihko löytyi pelinappulan alta. Olin niin innoissani tästä ensimmäisestä kätköstäni sitä tehdessäni, että näin sieluni silmin kuinka kätköilijät juoksivat turhaan Narreille.

Kerronpa tässä yhteydessä myös tämän ensimmäisen kätköni piilotus kommellukset. Ei turhaan korosteta, että kätköjen piilotukseen pitäisi ryhtyä vasta kun on muutama sata tullut täyteen löytöjä, tai ainakin se sata. Itselläni oli jokunen kymmenen vasta plakkarissa. Laitoin kätköni julkaisujonoon. CeoCats oli valistanut, että kätköntarkastajilla on yleensä joitain tarkennuspyyntöjä tai huomautettavaa, joten voin varautua sellaiseen. 

Lähdin huoletta erääseen tilaisuuteen ja yllätyksekseni kätköni olikin sillä välin julkaistu. Ja parilta nimimerkiltä oli tullut jo viestikeskuksen kautta kyselyä, - onko kätkö paikoillaan ja koordinaatit kunnossa? 

Auts, nyt tuli kiire; eihän ensimmäinen piste ollut todellakaan paikoillaan!

Tuolloin en ymmärtänyt hunttaamisesta mitään tai sitä että ensi löytö oli haluttua riistaa. Täysin viattomana satuin multini ensimmäisellä pisteellä tällaisen hunttaajan kohtaamaan, ja ojensin puuttuneen ratkottavan kappaleen hänelle. Olihan tämä nolo aloitus minun kätkötysurallani, mutta se opetti jatkossa viemään purkit paikoilleen ennen kätkön julkaisujonoon laittoa.


Kätköillen ja kätköttäen

Etsin innokkaasti lähiympäristön kätköjä poikani kanssa, retkeilimme samalla ja laajensimme reviiriä pikkuhiljaa yhä kauemmaksi.

En ole koskaan pitänyt tyhjänkävelystä, ts. sellaisesta ilman tarkoitusta lenkkeilystä. Siksi kätköjen etsintä tuntui harrastukselta, jossa oli tarkoitus, se antoi siten syyn liikkua ja vieläpä löytää mielenkiintoisia paikkoja samalla.

Kävin poikani kanssa ensimmäisen miitin Karijoella, CeoCatsin järjestämä se kun oli. Tuolloin en vielä päässyt sinuiksi miitin idean kanssa, mutta huomasin kätköilijöiden moninaisen kirjon ja se viehätti minua. 

Cat-köilymiitti Karijoella
Cat-köilymiitti Karijoella

Kesällä julkaisin yhä lisää kätköjä, ideoita putkahteli tuon tuostakin mieleeni, ja kohta Vimpelissä ja lähikunnissa oli sarizkun kätköjä muutamia siellä täällä.

Alajärvelle julkaistiin traili, joka kiersi koko järven. Kiersin sitä vuonna 2017 keväällä, ja aloin pohtia miksei Lappajärvi, joka on suurin kraatterijärvi koko Euroopassa ansaitsisi oman trailinsa...

Ideasta tekoon liittyi pulma; minulla oli huonosti purkkeja. Niinpä aloin haalimaan niitä urakalla, sillä traili koko järven ympäri tulisi olemaan yli 80 kilometriä. Vähin erin kävin ottamassa koordinaatteja paikoista joihin sijoittaisin kätköpurkin ja aloin luomaan kuvauksia kätköille. Tässä oli yksi viehätys kätköjen tekemiseen: nautin tiedon hakemisesta liittyen historiaan, luontoon ja tieteeseen sekä mielikuvitukseni käyttöä kertomusosioissa. Kuvauksia varten aineiston kerääminen oli iso urakka, mutta vihdoin parin kuukauden kuluttua koko traili oli bonusta ja letteriä myöten valmis ja laitoin sen julkaisujonoon. Tarkastaja ystävällisesti julkaisi koko trailin kätköt yhdellä kertaa.

Ai, ai, ai kun tuli kylmää kyytiä hunttaajilta! Kätkökoordinaatit eivät pitäneet joka paikassa ihan paikkaansa; olinhan ottanut ne vain kännykällä. Harmistuin tästä, vaikkakaan en lannistunut, tällaista kuului kaiketi kätköntekijän sietää, ajattelin. Olihan kierros sinänsä hieno, vaikka aloittelijan virheitä teinkin. Nimimerkki Pörröt tarjoutui tarkistamaan jälkeenpäin naatit kohdilleen, josta olin todella kiitollinen.

Sain lukea monia mukavia lokkauksia trailin käyneiltä kätköilijöiltä, nautin niiden lukiemisesta. Yksi H2Ö jopa kirjoitti runomitassa, mikä oli minusta kätköttäjää kohtaan huomaavaisuuden ja arvostuksen osoitus.

Windalan tuvassa - miitti
Windalan tuvassa - miitti

Saman vuoden syksyllä järjestin oman miitin Vimpelin Jäykäntuvalle ja sinne tuli lähes 30 nimimerkkiä, joukossa myös tämä runoilija-kätköilijä. En tuntenut silloin miittiläisistä ketään muita kuin CeoCatsit ja Pörröt.

Kätköilin edelleen ahkerasti joko yksin tai poikani kanssa, milloin vain siihen tarjoutui tilaisuus. Kävimme jopa Venäjällä viiden päivän reissulla ja haimme Pietarista muutaman kätkön samalla. Keskitalvella uskaltauduin tekemään jotain, mitä en ollut koskaan aiemmin tehnyt: ajoin Jeepillä Lappajärven jäällä muutamalle siellä olleelle saari-kätkölle! 

Ideoin myös talvella uutta "trailia": Halla-sarja alkoi muotoutua. Halusin saada siihen kaikki vaikeus- ja maastoluokitukset, ja talvi auttoikin minua toteuttamaan niitä. Sarjan tekeminen oli kaikkineen työläämpi kuin Kraatterijärvi-traili oli ollut.

Pääsin myös hunttaamisen makuun, sain joitain ensilöytöjä nimiini, mutta en ihan jokaiselle lähialueenkaan hunttireissuille lähtenyt, vaikka kuinka houkuteltiin.


Mega ja miitit

Kävin myös joissakin miiteissä, joihin aikatauluni suinkin vain riitti. Oli monia hyviä miittejä, mutta eräs miitti jäi erityisesti mieleeni, koska siellä oli mukavat "isännät" W4ter (H2Ö) ja villi illi sekä mukavat "vieraat". Tutustuin tuossa Totta vai tarua 3 - miitissä paremmin PS-mummiin ja Geo-Sepiin, meillä oli hulvattoman hauskaa vitsaillen ja nauraen. Evijärvellä asuneesta PS-mummista tulikin minun hyvä ystäväni, kätköilykaverini ja ystävyytemme on jatkunut edelleen.

Perhossa ei ollut koskaan järjestetty miittiä, ja koska se oli Vimpelin lähikunta, päätin sellaisen sinne järjestää. Pojan kanssa retkeillessäni löytyi iso kota Salamajärven rannalta, jonka sain vuokrattua tähän tarkoitukseen.

Niinpä toukokuussa 2018 oli cito sekä miitti, jossa tarjosin pannukahvia ja jonne PS-mummi oli leiponut munkkeja. Geo-Sepi toi nuorikkonsa näytille... Ja väkeä saapui reippaasti, läheltä ja kaukaa. Lopulta Perho ei ollut enää puuttuva palanen miitti-kartalla. Tuossa miitissä eräs kätköilijä sanoi minulle: "Kyllä minä sinut vielä mukanani vien." 

"Ja höpö höpö...", totesin siihen.

Kesä 2018 oli mieliinpainuva. Heinäkuussa aloitin Mega-viikonlopun Nivalan Cup of coffee - Puuhamaa - miitistä sekä Reisjärveltä Alarannan miitistä, jonne tulikin yli 500 kätköilijää. En ollut aiemmin ollut näin isoissa miiteissä. 

Sitten lauantaina pääsin ihka ensimmäiseen Megaani Haapajärvellä, ja se oli aivan huippu tilaisuus kaikkineen: Labit oli uskomattoman kivoja, oli letun- ja makkaranpaistoa sekä haastatteluja, monenlaista arvuutusta ja tekemistä. Kiersimme mukavalla porukalla kauemmaksi sijoitetut Labit ja päivä meni aivan siivellä. Koska olin varannut koko viikonlopun itselleni, jäin myös purkutalkoisiin Megan vastuuhenkilöiden kanssa.

Pull together- Megan Labeja 2018. Sarizku, PS-mummi, X ja GeoSepi.


Monta juttua

Mukava heinäkuu ei päättynyt siihen, vaan päätin kesälomallani lähteä kunta-värittämään, ts käydä eri kunnista kätköjä. 

Varustin Jeeppini niin että saatoin siinä yöpyä. Tuolle viikon retkelle sattui 30-asteen helteet, ja jouduin hieman suunnitelmiani muuttamaan pitkien käveltävien trailien osalta. Siispä otin rennosti; kätköilin tienvarsi-purkkeja, uin salolammissa, yövyin metsissä. 

Kiuruvedeltä Nurmekseen, sieltä Kuhmon kautta Sallaan. Sitten suunnan muutos kohti Rovaniemeä, josta taas Ranuan kautta alaspäin koukkaillen Haapajärvelle. Mega-päivänä olin käynyt vain Lab-kätköjä, joten nyt kävin paljon kehutun Pottumoottorin, kiersin letteri-trailin ja hain muitakin kätköjä. Olin oikein tyytyväinen kesälomaani!

Ehkä sait jonkinlaisen kuvan kätköilyurastani tähän asti?

Sadut ja kertomukset päättyvät joskus. Niin tämäkin osio, sillä W4ter kosi yllättäin minua Perutaan häät-miitissä Karvialla,

sillä seurauksella että menimme naimisiin vuoden 2018 viimeinen päivä Suomen ensimmäisessä hää-miitissä. Siellä syötiin PS-mummin munkkeja ja Geo-Sepin nuorikon koristelemaa täytekakkua. Bestmanina toimi, kukapa muukaan kuin Team_Wildwaterin toinen osapuoli, villi illi! Tuossa juhlassa oli läsnä kaikkiaan 250 sukulaista ja kätköilijää, kaikki sulassa sovussa. Niin meidän nimimerkkimme yhdistyivät ja meistä tuli duoXnobis

Ptruuuu peruutetaanpa vähän...häitä ennen kävimme häämatkalla Mauritiuksella! Ehkä haluat lukea siitä hieman myöhemmin...